Uusin artikkeli

Tampere otti nuorten sukupuolitautien etätestit käyttöön

 

Tampereen kaupungin opiskeluterveydenhuolto ja nuorisoneuvola ottavat syyskuun alussa käyttöön seksitautien etätestauksen. Etätestillä asiakas voi selvittää, onko hänellä klamydia- tai tippuritartunta. Palvelu on tarkoitettu opiskelijoille ja kaikille alle 22-vuotiaille nuorille Tampereella ja Orivedellä.

 

Tampereen kaupungin opiskeluterveydenhuollon asiakkaat sekä alle 22-vuotiaat nuoret voivat tilata testin sähköisesti suoraan kotiin 1.9.2015 lähtien. Kyseessä on kokeilu, joka jatkuu ainakin vuoden 2015 loppuun. Etätestauksessa näyte otetaan kotona ja tutkitaan laboratoriossa. Testin voi tehdä ilman lähetettä tai yhteydenottoa terveydenhuollon ammattilaiseen.

 

Etätestauksella voidaan tutkia kaksi hoitoa vaativaa seksitautia, klamydia ja tippuri. Palvelu on asiakkaalle maksuton. Käyttäjä kirjautuu palveluun vahvalla tunnistamisella (pankkitunnus tai mobiilivarmenne), jolloin yhteys on tietoturvallinen.

 

Tavoitteena on helpottaa ja rohkaista nuorten hakeutumista testiin. Suomessa todetaan vuosittain noin 13 000 klamydiatapausta, joista valtaosa on alle 30-vuotiaiden ikäryhmässä. Tippuritartuntoja todetaan vuosittain hieman alle kolmesataa, mutta niiden määrä on jonkin verran lisääntynyt.

 

Näin palvelu toimii

Asioinnissa on kolme vaihetta. Asiakas tunnistautuu sähköisesti joko mobiilivarmennetta tai verkkopankkitunnuksia käyttäen, kirjautuu järjestelmään tampere.telelab.fi-palvelussa ja tilaa testipaketin. Testipaketti sisältää ohjeet ja näyteputken virtsanäytteen ottamiseen. Asiakas palauttaa valmiin näytteen palautuspakkauksessa laboratorioon tutkittavaksi. Palautuspaketin voi palauttaa ohjeiden mukaan ilman lähetyskuluja. Asiakas saa tekstiviestillä ilmoituksen testituloksen valmistumisesta, jonka jälkeen hän voi tarkistaa vastauksen tampere.telelab.fi-palvelussa.

 

Jos asiakkaalla on testituloksen mukaan klamydia- tai tippuritartunta, hän ottaa itse yhteyttä opiskeluterveydenhuoltoon (Tampereen kaupungin opiskeluterveydenhuollon asiakkaat), nuorisoneuvolaan (muut alle 22-vuotiaat tamperelaisnuoret) tai Oriveden terveysasemalle (Orivedellä asuvat nuoret ja opiskelijat) ja varaa ajan terveydenhoitajalle. Testin tulos menee tiedoksi myös opiskeluterveydenhuollon toimipisteeseen tai nuorisoneuvolaan.

 

Myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS ottaa seksitautien etätestauksen käyttöön omilla asiakkaillaan samanaikaisesti. Uusi sähköinen palvelu toimii Yhtyneet Medix laboratoriot Oy:n tuottamassa Telelab.fi -palveluportaalissa.

lähde: Tampereen kaupunki